Possun sisäfilettä - Solomillo de cerdo
Nöf nöf!
Olen jo useampaan otteeseen katsellut kaupassa näitä possun sisäfileitä.
Nyt päätin ottaa ne.
Otin niitä kaksi kappaletta ja kun tein pientä tutkimusta pakastimessani, niin löysin sieltä vielä yhden sisäfileen.
No samalla tuli tehtyä pari muutakin yllätyslöytöä pakastimesta.
Nyt siis Possun sisäfilettä sienien ja ruusukaalin kera.
Tarvitsemme

Avaa lihapakkaukset ja anna niiden olla hetkinen huoneenlämmössä.
Hiero niiden pintaan suolaa, pippuria ja paprikajauhetta.
Laita uunivuoan pohjalle hiukan ihraa ja persiljaa.
Aseta lihat niiden päälle ja tee lihaan viiltoja joihon sitten voit laittaa valkosipulinkynnet.
Lisää vuokaan sipulit ja persiljaa myös lihojen päälle.

Paista 150 asteisessa uunissa noin tunti.
Käännä lihoja pari kertaa paistamisen aikana, silloin ne säilyttävät mehevyytensä.

Keitä ruusukaalit suolavedessä ja paista sieni-valkosipuli-persiljasekoitus pannulla pakkauksessa olevan ohjeen mukaisesti.

Leikkaa lautaselle lihasta muutamia paloja ja tarjoa lisukkeiden kera.

Annoksen hinnaksi tuli 3,50 euroa.
Katso myös Porsaanfilettä pekonilla ja kasvispyrettä täältä.
Nähdään taas ensi kerralla.
-Carlos-
|