Sopa de Marisco - Kala-äyriäissoppa
Tervehdys täältä soppakattilan ääreltä!
Tänään valmistamme helpon kalasopan, Sopa de Marisco - Kala-äyriäissoppa
Pakastealtaalta mukaani tarttui pieni pala miekkakalaa (rodaja de emperador).
Miekkakala kuuluu ahvenkaloihin, jonka yläleuka on kasvanut suureksi "miekaksi".
Lisäksi nappasin samasta altaasta rasiallisen soppa-aineksia (sopa marinera).
Rasiassa on monenlaisia mereneläviä ja samanlaisia aineksia voi käyttää esimerkiksi paellan raaka-aineena. Se sisältää mm. mustekalaa, sinisimpukoita, merluzaa ja katkarapuja.
Tämä kalasoppa on oma versioni, sillä espanjaiset eivät käytä yleensä perunaa kalasopassa ja toiset sanovat, että kalasoppaan ei kuulu maito, mutta minä olen aina syönyt kalasoppani maitoliemellä.
Mutta jos et halua käyttää maitoa ja perunaa niin jätä ne pois.
Tarvitsemme tänään

Kuori perunat ja laita kiehumaan.
Paloittele miekkakala pieniksi paloiksi ja lisää perunoiden sekaan kiehumaan.
Keitä hetkinen ja lisää mariscot joukkoon ja keitä muutama minuutti.
Tarkista, että perunat ovat kypsiä. Lisää kalaliemikuutio ja halutessasi maitoa, sekä tilliä ja nokare voita kattilaan.
Anna muhia hetkinen kannen alla.
Tuosta määrästä tuli 4 annosta, joten hinnaksi tuli noin 1,50 euroa.

Tarjoa tuoreen leivän kera ja nauti.
Kokkailemisiin
-Carlos-
|