Granaattiomena - Granada
Hedelmäinen tervehdys!
Tiedätkö mistä drinkeissä käytetty punainen väriaine eli grenadiini on tehty?
Se on punaista, siirappimaista makeaa mehua, joka valuu aina lasin pohjalle.
Kyseessä on granaattiomenan kuorikerroksesta puristettu mehu.
Kyseistä ainetta saa hyvinvarustetuista ruokakaupoista sekä "pitkäripaisesta".
Se siitä grenadiinista, nyt siihen hedelmään.
Kyseessä on siis granaattiomena eli granada espanjaksi.

Granaattiomena on todellakin nimensä mukainen, sillä sen syöminen voi joskus osoittautua todelliseksi pommiksi, varsinkin ensimmäisellä kerralla.
Joku onkin joskus leikkisästi sanonut, että syö ensimmäinen granaattiomenasi kylpyhuoneessa.
Syy moiseen on se, että mehu voi roiskua ympäriinsä ja sutata paikat. Granaattiomenan tahrat on vaikeahko pudistaa, sillä se värjää samalla tavalla kuin punajuuri.
Mutta tuon vuoksi ei kuitenkaan kannata jättää granaattiomenaa maistamatta.
Parhaimmillaan granaattiomena on sillon kun sen kuori on puna-keltainen ja vahamaisen kiiltävä.

Halkaise granaattiomena, puristele sitä kevyesti ja kopistele veitsellä halkaistua puolikasta ulkopuolelta. Se irroittaa siemeniä, mutta parhaiten saat siemenet irroitettua lusikkaa apuna käyttäen.
Maultaan nämä syötävät siemenet ovat hiukan hapanimeliä. Ne ovat monikäyttöisiä.
Siemeniä voi käyttää ruoanlaitossa, salaateissa ja jäätelöannoksissa.
Täältä löydät salaatin jossa on granaattiomenaa sekä tästä jälkiruoan.
Minusta granaattiomena on parhaimmillaan ihan sellaisenaan. Jos maku on liian kirpeä, niin pieni tilkka kondensoitua maitoa (leche condensada) ja maku on aivan eri.
Granaattiomena sisältää runsaasti C-vitamiinia. Päivittäisen C-vitamiiniannoksen voi saada syömällä yhden granaattiomenan.
Ihmisen kasvua edesauttavaa vitamiinia eli riboflaviinia, tuttavallisemmin B2-vitamiininlähteenä granaattiomena on hyvä.

Siemenet sisältävät myös muita vitamiinejä sekä proteiineja.
Myös ruoansulatukseen ja aineenvaihduntaan vaikuttavaa mangaania löytyy granaattiomenasta.
100 grammaa granaattiomenaa sisältää
- 62 kaloria
- 0,5 proteiinia
- 0,1 rasvoja
- 15,9 hiilihydraatteja
Granaattiomena on lähtöisin Persiasta, samalta suunnalta siis kuin esimerkiksi kvitteni, josta tulen kertomaan lisää myöhemmin.
Tällä herkullisella hedelmällä on myös muita nimiä esimerkiksi lemmenomena, karthagonomena, mutta yleisimmin se tunnetaan siis nimellä granaattiomena.
Nykyisin granaattiomenaa viljellään ympäri maailmaa, joista tärkeimmät tuotantoalueet sijaitsevat syntymäseudun suunnalla.
Mutta granaattiomenaa kasvatetaan myös euroopassa ja espanja on yksi tärkeimmistä tuottajamaista euroopassa.
Suosittelen lämpimästi maistamaan granaattiomenaa, jos sellainen hevi-osastolta sattuu löytymään.
Granaattiomenaa ei pidä sotkea tavalliseen omenaa, sillä ne poikkeavat toisistaan täysin.

Tavallisesta omenasta jätetään syömättä siemenet ja juuri ne taas syödään granaattiomenasta.
Kuten omenalla, niin myös granaattiomenalla sanotaan olevan yhteyksiä mytologiaan, mutta ne ovatkin sitten kokonaan eri juttu.
Herkutellaan hedelmillä
-Carlos-
|