Vähähiilihydraattinen kajottikurpitsa (chayote) sopii kaikille, erityisesti karppaajille.

Kuinka käytät pektiiniä esimerkiksi kvittenin (membrillo) kanssa, tutustu.

-Carlos-
-----------------------------

UUSI 1/2012
Meidän Costa Blanca lehti ilmestynyt

Klikkaa suosittelemme osiosta

-----------------------------

Varaa ajoissa Air Finlandin edulliset lennot vuodelle 2012.

Esim. Helsinki - Malaga
alkaen 79 euroa

Paikkoja rajoitetusti, joten toimi pian.

Hyvää matkaa!

-----------------------------

Päivitetty/Actualizado 1.2.2012












Rosmariini

Rosmariini (Rosmarinus officinalis ) Romero esp.

Rosmariini on monivuotinen ja kasvaa Välimeren alueella villinä, kasvi saattaa kasvaa jopa 2m korkeaksi pensaaksi.

Se on helppo tunnistaa luonnossa.

Kannattaa tehdä retki luontoon ja kerätä mausteet mukaan, se virkistää mielen ja antaa uusia makuja keittiössä.

rosmariini_romero_welhotar_yrttikasvit_carloskokki.jpg

Se on vanha mauste- ja lääkekasvi.
Sitä on poltettu myös suitsukkeena.

Rosmariinia on pidetty hieman mystisenä ja onnea tuottavana yrttinä.

Sitä on myös laitettu vainajien mukaan suojelemaan pahoilta hengiltä heidän matkatessaan tuonelan majoille.

Sillä on koristeltu häähuoneita ja morsiuskimppuja, sen uskottiin tuovan avio-onnea ja uskollisuutta.

Sisäisesti nautittuna rosmariinin uskottiin vahvistavan muistia sydäntä ja maksaa, tehoaa myös aineenvaihduntaan. 

Rosmariini sisältää aromaattisia öljyjä, joita kaytetään mm. yskänlääkkeissä, hajuvesissä, ilmanraikastajissa, voiteissa ja saippuoissa.

Mausteena rosmariini on vahva, joten sitä kannattaa käyttää harkitusti, yleensä hyppysellinen riittää annokseen.

Se sopii kaikkiin kasvisruokiin ja erityisesti sipuliruokiin.
Sitä käytetään myös paljon riista ja lammasruokiin.

romero_rosmariini_welhotar_yrttikasvi_carloskokki.jpg

Rosmariini on parasta tuoreena, kuivattunakin sitä voi säilyttää, lehdet on aina murskattava ennen ruokaan laittoa.

Siitä saa myös hyvää yrttiteetä, aromit helpottavat hengitystieinfektioissa ja aukaisee tukkoisen nenän.

Helpottaa astmaa varsinkin höyryhengityksenä ja reumaoireisiinkin saa helpotusta yrttiteenä.

Maksa- ja suolikramppeihin se on hyvä ottaa ennen ruokailua ja sen jälkeen.

Täytyy myös muistaa ettei yrttejäkään ole hyvä käyttää liian pitkään yhtäjaksoisesti, vaan tauko on paikallaan.

romero.jpg

Welhotar