Vauhtia ja kovia kurveja
Terhveekis kaikile!
Mie se vain täälä.
Täsä on menny luvattoman kauvon ko mie olen viimeksi teile kiriottanut kuulumisia.

Mutta ko täsä on kuulkaa käyny semmonen homma, että mie olen ollu sairaalasa täälä epsaniasa.
Soli semmonen pikkunen sairaala. Ei sielä ole ko 1800 henkiä töisä.
Sielä sairaalasa ei ollu vivi-verkkua, mutta nyt ko mie olen kotona, niin mulla on mahollisuus surhvata netisä ja kirjottaa teile.
Sillon ko mie teile viimeksi kiriotin, niin miehän olin justhin pannu sen kotiviinin käyhmän sielä Luosthola.
Soli kuulkaa aikamoinen souvi ko sitä viiniä piti ilimata ja pittää lämpö tasasena että se kävis kunnola.

Mutta kunniala mie siittä selevisin ja sain sen viinin pullotettua.
Mithän ylimääräsiä roppeja mie en siihen laittanu, mutta aika vahavaa viiniä siittä tuli. 17 % oli mittarin mukhan vahavuutta.

Ennen ko mie pakkasin matkalaukut ja lensin tänne etehlän, niin mie kalastelin ja ehin käyvä hirvimettiläki.

Semmosen oikian sarvipään mie ampua kellistin kerta laakila. Siinä sitä kuulkaa riittä syötävvää koko talaveksi Naima-Ulihhale ja Aina-Impile.
Kyllä mie siittä aika kimpalhen ittelekki tänne epsaniahhan otin matk- han.
Mie lähin justhin ennen ko lumi tuli maahan.

Nythän sielä on lumi jo maasa ja Impi oli ottanu mulle kuvan pihal- than ko aurinko oli paistanut puitten läpi.
Oli se kuulkaa taas mukavaa matkustaa sieltä pohojesesta tänne etehlän.
Junala mie tulla tuksutin Helsinkhin ja kävin tervehtimäsä sitä mi- nun serkkulikkaa Naima Rauhaa, joka assuu sielä pääkaupunki seu- vula.
Soli kuulkaa ihan surun murtama sillon kesälä ko se oli jätetty ko nalli kalliole.
Joku kukko sen oli kuulema jättänyt, mutta niilä molemila oli ala- kanu vanha suola janottamhan ja nyt net on taas yhesä.
Son serkkutyttö taas aivan ko taihvasa. Nyt se laulaa niinko Katri-Helena että anna mulle tähtitaivas.
Sielä Helsinkisä mie olin yhen yön ja seuraavana päivänä mie sitte linia-autola menin lentokentäle.
Miehän olin varannu jo aikoja sitte sen lentolipun Air Vinlantilta Malakhan. Halava kuulkaa pääsi lentämhän.
Mie olen kyllä sitä mieltä että aikanen varraaja ne halavat liput nappaa.
Ja kyllä oli kuulkaa sitte mukava lentomatka.
Niin ystävällisiä lentoemoja oli koko kone täynä, että melekein olis teheny mieli jäähä konheshen ja lentää toiset 4,5 tuntia näitten nät- tien tyttöjen kans.
Terhveisä vain sinne kaikile Air Vinlantin lentoemoile, tavahtan taas ens vuojen puolela.
Muistattako tet ko mie kerroin että minun koti on sielä sillan alla?
Net rakenti siihen pääle moottoritien ja nyt ko se minun talo jäi sinne tie alle, niin sielä on niin kova melu, ettei sielä voi ennää asua.
Minun piti heti alakaa hakehman uutta asuntua ja sen mie löysinki me- leko nopiasti.

Nyt mie asun täälä Torremolinoksen keskustasa.

Tämä minun talo on vähän vinosti kierosa vasemale 98 isua askelta siittä Torremolinoksen kirkkoaukiolta.
Tänne on oikein heleppo osata.
Täsä on sisäpihala uima-allas ja mulla on tuo parveke tuone sisäpihan suunthan.
Niin minun piti kertua teile siittä minun sairaalareissusta.
Ko se kuulkaa alako niin, että ko mie olin pari viikkua täälä epsaniasa ollu, niin mulle tuli semmonen oiken kova heikotuskohtaus.
Mie olin iltakävelylä ja aivan ko taikaiskusta mulla meni taju kankhale.
Siihen mie olin kuulema rantakavule tuupertunu ja joku ohikulukija oli tilannu ampulanssin paikale, mutta ko net kaikki oli kuulema varattu, niin ne oli lähettänhe vallan helikopterin hakehman minua.

Sillä mie sitten olin lentäny sinne helikotteriasemale, josta net oli sitte paareila tai pyörätuolila minut ensiaphun lykänhe.
Ko mie heräsin, niin mulla oli letku käjesä ja semmonen rautateline vie- resä. Siinä oli semmonen muovipullo josta valu jotaki nestettä minhun.
Siinä mulla alako sitte olo paranemhan ja net otti multa verenpainhnen joka oli kuulema aika alhala.

Mie siittä laithesta otin kuvan vaikka mulla vähän käet vapis.
Sitte minut kyyvätethin lääkärin juttusile.
Onneksi sielä sattu olehman semmonen suomalainen nainen käyttämä- sä jotaki toista potilasta sairaalasa ja se tuli tulukkaahman mulle.
Soli oikein miellyttävä rouva.
Se kerto että hänen asiakas oli unohtanu tulla sinne sairaahlan ja se rouva oli justhin lähösä pois ko joku hoitaja oli kysyny että puhhuuko hän suomia ja voiko hän auttaa minua.
Mutta on se kuulkaa kauhiiaa ko ensin varathan aika lääkärile ja sitte ei muisteta tulla paikale.
Se minun juttu sitte jatku sielä lääkärin huohnesa.
Lääkäri kyseli multa kaikenlaisia ja tämä mukava rouva tulukkas net mulle.
Minut määräthin verikokheshen ja parhin muuhunki kokheshen.
Mie koin kuulkaa kauhian järkytyksen ko se verikoe otethin minusta.
Minun veri oliki kuulkaa punasta enkä mie olekhan siniverininen niinkö mie olen aina luullu.
Net otti monta pullua verta minusta.
Mie luulin, että net pumppaa minut aivan kuivile siittä verestä.
Ko net verikokhet oli otettu, niin sitten minut työnnethin pyörätuolila toishen huohneshen josa net otti multa syänkäyrän.
Son kuulkaa semmonen laite josa on terävä lyijykynä joka piirtää sem- mosta siksakkia paperile.
Se näytti ihan samalta ko net Naima-Ulihhan piirrokset silloin ko se oli pieni.
Mutta se kolomas koe oliki sitte se kaiken huippu.
Mie jouvuin menehmän semmoshen ekorahaviakuvhan.
Son semmonen kuva joka otethan jollaki keelilä ja semmosela pulikala.
Mulle on aina opetettu että pittää olla puhthat alushousut ko mennee lääkärile.
No enhän mie semmosta ollu ajatellu ko mie sinne kävelyle lähin, että mie lääkärhin jouvun.
Net sano sielä hoitohuohnesa mulle, että minun pittää ottaa housut pois ko net haluaa kuvata tuota minun jalakaa.
Mie yritin selevittää että mulla ei ole alushousuja jalasa ollenkhan.
Se lääkäri sano, että se on minun onkelma, ei hänen.
Ja tuon ko se minun tulukkaaja kerto mulle niin se lähti kippurasa nauraen ulos siittä huohnesta ja mie jäin sinne yksin.
Niin mie sitte net päälyshousut otin pois ja ootin siinä lavitsala puoli- alasti jotta mitä sitä seuraavana tapahtuu.
Onneksi siinä oli semmosta paperia jota mie sitten repäsin palan että mie sain riittiset paikat peitettyä.
Ja siinä samasa aukes ovi ja sieltä tuli kaks lääkäriä, toinen oli se sama mieslääkäri joka sano mulle että, se minun alushousujen puuttu- minen ei ole hänen onkelma, ja se toinen oli naislääkäri.
Mie sain semmonen pienen pyyhkhen sen paperipalan tilale ja sillä mie sitte peitin paremmin net riittiset paikat.
Kyllä mie vähän häpesin, ko mie sillä laila iliman alushousuja kaupun- kila kulien.
Koskhan ei voi tietää mihin sitä joutuu.
Täsä on nyt semmonen opetus, että aina pittää olla alushousut jalasa, tai ainaki taskusa että net saa äkkiä veettyä jalakhan tarphen vaatiesa.
Ko se keelikuva oli otettu, niin mie jouvuin sitten oottamhan sinne auhlan ommaa vuorua lääkärile.
Siinä mie sitte tämän rouvan kans istuin ja jutelthin kaikkia.
Voi kauhia paikka ko se on kuulkaa pieni tämä maailima. Sen rouvan veli assuu Luosthon suunala ja miehän tunsin sen.
Kyllä meilä kuulkaa juttua riitti sen jäläkhen.
Samala met seurathin sitä ensiavun työntekijöitten tekemisiä.
Sielä oli yks hoitaja joka ei oikiasthan ehtiny tehä töitä ollenkhan ko se oli kokoajan puhelimensa kimpusa.
Vishin se sättäili johonki. Soli melekein vihasen näkönen ko joutu tekehmän töitä kesken sät- täilyn.
Sitte mie lopula pääsin sinne lääkärin vasthanotole kuulemahan net koetulokset.
Sielä oli oikein kaks nättiä naislääkäriä.
Net sano että mie jouvun jäähmän sairaahlan.
Oli se kuulkaa oikia paukku.
Net sano että mulla oli semmonen saihraus jonka nimiä mie en ossaa ees sanua tai kiriottaa.
Ei siinä kuulkaa auttanut venkoila vasthan ja niin minut sitte kyyvätet- hin osastole.

Net oli järijestänhe mulle ihan oman huohnen, sielä oli moottorisänky, telekkari, pari toolia ja semmonen pikkupöytä josa oli kaappi.
Soli kuulkaa melekein ko hotellihuone.

Oma vessa-kylypyhuone josa oli suihku.
Sinne mie sitte jäin keskelä yötä.
Miehän olisin ollu ihan avuton muuten, mutta onneksi se rouva oli mulle avuksi ja selevitti asiat.
Seuraavana päivänä net lääkärit otti minusta uusia kokheja ja niitten jäläkhen mie sitten pääsin soittamhan yhele minun kaverile joka oli tullu lomale tänne Aurinkorannale.

Sen nimi on Raivo Raitis ja se asu siinä minun talon lähelä olevasa hotelisa, sillä oli oikein suomen lippu parvekhela.
Raivo toi mulle juotavvaa ja kännykän.
Son kuulkaa tuo Raivo Raitis nimensä mukanen mies.
Se ei ole koskhan maistanu viinaa, eikä polttanu tupakkia vaikka met olhan sille monta kertaa tariottu molempia, mutta son aina sanonu että ei kelepaa.
Ko se Raivo mulle niitä tarvikheja vähän toi, niin kyllä mullaki alako olo paranemhan.
Mulla oli oikein nätti naislääkäri, ja tutki ja otatti minusta kokheja joka päivä.
Minua kulietettihin paikasta toishen sillä pyörätuolila ja se Paco joka minua kulietti oli oikia huriapää.
Siinä sai muut väistää ko Paco pukkas toolia pitkin käytäviä niin että ovet senko kolis.
Se pyöhräytti minun ympärile aina huovan että mie pysyn kyyvisä ja enkä saa kolohuja kurveisa.
Sitä syvänkäppyrrää net otti melekein joka päivä ja sitte mie sain yh- tenä päivänä semmosta ratioaktiivista ainetta.

Net hoitajat laitto sitten ovhen lapun että täsä huohnesa sätteilee ko Sernopiililisä konsanhan, niin että tähän huohneshen ei kannata mennä liian usiasti.
Ja kuulkaa ko net laitto minut jollekki tietile.
Mie en saanu rasvaa, suolaa enkä sokeria ollenkhan.
Soli kuulkaa tosi ankiiaa ko ei ollu mishän suolaa.
Mutta miehän hoksasin, että ko se Raivo tullee käyhmän sairaalasa, niin se saa tuua mulle suolapurkin.
Kyllä net sielä sairaalasa kuitenki siittä piti huolen, että aina oli jotaki syötävvää tai välipallaa tariola.
Mie ensin parina aamuna tappelin siittä että mitä mie saan aamula juua.
Net tarios mulle koheviinitonta kahavia, kamolilateetä joka tekkee mulle vattatauvin ja jotaki toista teetä, mutta kaakauta net ei tahtonhen mulle antaa ko net luki sieltä papereista että mulla on tieta tiapeettika.
Eihän mulla mithän tiapeettesta ole, mutta ko tietti oli semmonen, niin net ei meinanhe sitä kaakauta sen takia antaa.

Mutta ko se minun lääkäri sano niile hoitajile että mulle saa antaa kaa- kauta aamula, niin sitähän mie sitte sain.
Se koheviiniton kahavi son kauhiiaa, että mie en sitä voinu juua yhthän.
Mie tilasin Raivon matkasa pikakahavia, jota mie sitte iltapäivälä aina lipitin.
Net tuli kysyhmän aina tuosa neliän aikhan että mitä mie ottasin ja net ihimetteli ko mie aina kuumaa vettä vain halusin.
Miehän siihen kuuhman vethen sitä pikakahavia laitoin ja join päivä- kahavit.
Sitte mie pesin sen kupin, että net ei nähähne mitä mie olin juonu.

Hetelmiä net toi joka ruuvan ja välipalan kans.
Mulla oli laatikko täynä erilaisia hetelmiä, ko enhän mie niitä aina jak- sanu syyvä.
Yhtenä ilta ko mulla oikein väsytti, niin se yks hoitaja tuli kysyhmän multa mitä mie ottasin.
Mie sille näytin elekielelä että kato sieltä paperista mitä mie saan ottaa.

Ja se hoitaja ei osannu tätä kansojenvälistä merkkikieltä, ko se tuli kohta takasin sinne minun huohneshen ja toi mulle ison rullan vessa- paperia.
Mie kuulkaa vähän aikaa katoin sitä rullaa ja soitin hoitajan paikale.
Sieltä tuli toinen hoitaja ja mie sille sanakiriasta näytin eri sanoja ja se ymmärti että mie kysyin siltä että onko se minun tietti niin kuiva että minun pittää vessapaperia syyvä.
Voi kauhia ko se alako nauramhan ja otti sen rullan matkhan ja meni käytävhän. Sielä se vasta naurunremakka alako ko se selevitti muile hoitajile mitä mulle oli tapahtunu.
Sitte se hoitaja tuli takasin minun huohneshen ja näytti mulle siittä kiriasta että se toinen hoitaja oli ymmärtäny niin että mie haluan vessa- paperia.
Lopula mie sain sitte lasillisen mehua ja keksejä, ihan niinko lohutuk- seksi.
Ko mie olin sen mehun ja keksit syöny, niin laitoin nukkumhan.
Sielä oli semmonen tapa että net alako sielä käytäväsä möykkäähmän aamula tuosa viien aikhan, ja ko mie olisin halunnu nukkua vielä.
Eihän siinä nukkumisesta mithän tullu ko ne puhua puluputtivat siinä käytäväsä.
Mie päivälä sitte kiriotin lapule ylös että, olokaa hiliaa mie haluan nuk- kua aamula pitkhän.
Sen lapun mie näytin sille iltalääkärile ja se ymmärti mitä mie ajoin takkaa. Se järiesti niin, että mie sain nukkua tuone lähele kymmentä, ko aamu- pala tuuhan.
Kyllä son kuulkaa niin että, lepo on parasta lääkettä tauthin ko tauthin.
Mulla oli huohnen ikkuna semmosele sisäpihale päin, mie näin vastapäis- hin huohneishin ja toishin kerrokshin.

Oli net ikkunat vähän rapaset, mutta kyllä niistä näki kuitenki läpi.
Sillä samala osastola oli kuulema muitaki suomalaisia. En mie niitä kylläkhän tavannu.
Mutta sielä sairaalasa liikku joku semmonen porukka joka kävi kaikila osastoila kysymäsä että onko sielä suomalaisia.
Ja ko niile oli sanottu misä huohnesa niitä on, niin net sitte meni kysy- hmän potihlalta että maksaako sen niitten hoijon vakkuutusyhtiö vai mikä.
Jos net oli vakkuutusyhtiön kustantaman niin net sitte otti ja vei net toishen sairaahlan, semmoshen yksityislinikhan Penalmatehnan.
Mie sitte siittä kuulin, että ko vakkuutusyhtiö ei ennää maksa sitä hoitua sinne yksityislinikale, niin net laittaa sitte sen potihlan pois sieltä ja sannoo että pittää mennä hoithon ylheishen sairaahlan.
Niin net yksityiset linikat rahastaa niitä vakkuutusyhtiöitä ja met sitte maksethan kovia vakkuutusmaksuja.
On se niin väärin.
Miekö kuulin sielä sairaalan käytävälä suomenkieltä, niin heti haukkana syöksyin käytävhän niitä tappaahman, mutta ko net kuuli ko mie huusin niile että, tääläkö on muitaki suomalaisia, niin net sitte katos ko pierut sahahran.
Niitä tais olla 4 tai 6 ihimistä, mie en ole ihan varma, mutta ainaki 4 mie niistä näin.
Mulla jäi niistä vähän semmonen paha maku, minusta net ei olhe oikiala asiala.
Oli se kuulkaa mukava ko pääsi sieltä sairaalasta poies.
Mie ihan nautin kunnon kylyvylä ko mie kotia tulin.
Sitte mie kuulin, että sieltä suomesta oli tullu yks nainen tänne epsan- iahhan lomale.
Se oli semmonen vanha tuttu ja met olthin nimetty se Rookeksi, niinko siinä Kauhnisa ja Rohkeisa se yks nainen.
Son kuulkaa tosi mukava tyttö se Rooke.
Sille se kans sattu ja tapahtu.
Se otti ja rakastu yhthen miehhen ja se kuulkaa oli sättäilly sen kans joka päivä, sitte niile tuli ryppy rakkauthen ja Rooke löys uuven pala- vonnan kohthen.
Ei sitähkän kovin pitkhän kestäny.
Vielä se yhen kerran yritti, mutta sitte tais vishin jo heittää hanskat tiskhin, ko se kolomas hellu teki sille semmoset ohiveot.
Se oli lähettäny Rookele viestin, että en mie nyt ehi sinun kans sättääh- män ko telekkarista tullee joku ohojelma.
Ei kaveri kyllä tiiä mitä se menetti ko laitto telekkarin Rooken eele.
Ko sillä Rookela vastusti vähän miesten kans, niin ei sillä menny ihan putkhen sen asunnokhan kans.
Sillä vuoti sielä se lämminvesiproileri ja sitä oli yritetty koriata, mutta ei ollu onnistuttu.
Soli joutunu keithämhän kattilasa itehlen kylypyveen, ettei ollu tarvinnu mennä kylyhmän suihkhun.
Ko se Rooke oli ihastunu siihen asunthon netisä, niin se oli heti sen va- rannu.
Soli joku Himasuppilo tai jotaki sinne päin.
Nyt se Rooke on jo suomesa.
Minunpa pittääki täsä sille kypetellä jonaki päivänä.
Mie täsä tapasin sen Rooken ennen ko se sinne suohmen lähti.

Met käythin yhesä kattomasa niitä Malakan jouluvaloja.

Met olthin sovittu rehevit sinne Larioksen kävelykavule.
Rooke tuli sinne yhesä muutaman kaverinsa kans.
Niilä otti ja meni auto rikki, siinä autosa ei menny ko pakki pääle.
Net soitti siihen sen hinnausauton ja taksin jotta net pääsee takasin kotia.

Sielä parkkihallisa se auto jökötti ja ootti kulietusta poies.
Mie kyllä meinasin, että kyllähän net voi ajjaa sillä autolaki kotia ko kerran pakki pellaa.
Takasinhan niitten piti mennä ja pakilahan ajethan takapäin, niin olishan net voinu pakittaa takasin kotia.
Mutta se kuliettaja ei ollu niitä rattimiehiä ollenkhan.

Mutta ko ne muut ootti sitä hinnausautoa ja taksia, niin miehän Rooken kans laukoin pitkin sitä Larios katua ja sitä keskuspuistokatua.
Ja met otethin palion valokuvia.

Sielä oli ihimisiä ko merenmuttaa ja valoja niin kauhiasti.

Siinä met sitte parisa liikhesä käythin vähän ostoksila ja saathin joulu- lahjaostoksetki tehtyä samala iskula.

Täältä se Rooke löysi uusia retonkeja ittelhen ja vei se tuliaisia Aina- Impilekki.

Sitte meilä tuli siinä välilä näläkä, niin met sitte semmoset täytetyt potut ostethin ja niitä syöthin siinä puistonpenkilä.
Se penkki oli vähän kylymä ja Rooke sai sittä sen rakkovian ko se pa- lellutti alapään. Son se minun serkkutyttö kans herkkä saahman sen alapään tulehuk- sen.

Niin se vain kuulkaa tuo jouluki tullee oikein vauhila, ei ole ennää monta päivää ko on jo joulu ohi ja uutta alethan oottamhan.
Mie kävin sielä Ikeasa ja ostin sieltä semmosen pienen joulukinkun. Sen mie ajattelin paistaa aatoksi. Ja ostin mie sieltä vähän piparkakkujaki että saa niitä sitten lökin kans syyä.

Nyt mie taijan hilijentyä joulun viethon ja toivotan teile kaikile oikein rattossaa joulua ja antossaa uutta vuotta !
Tavathapan taas näilä samoila linijoila.
Pesos i aprasos a totos!
Naima-Aslak
|