Pyhiinvaellusmatka 
Santiago de Compostelaan
Raija Sandqvistin mukana

Tiedän muutamia henkilöitä, jotka ovat harkinneet tekevänsä pitkän
ja vaativan pyhiinvaellusmatkan Santiago de Compostelaan.

Muutaman tiedän toteuttaneen tuon matkan, yksi heistä on ystävni
Raija Sandqvist, joka teki matkan loppukesästä 2012 kahden ystävät-
tärensä kanssa.

Miten tuo matka meni ja mitä siellä tapahtui, Raija kertoo siitä meille
hiukan.

Aikaa on siis kulunut tuosta pyhiinvaelluksesta jo muutama kuukausi,
mutta silti tuo matka on muistissa kuin eilispäivä.

Raija kertoo ajatelleensa tuota patikkamatkaa jo vuosia, mutta ei si-
tä työkiireiden ja lastenkasvatuksen vuoksi silloin vielä pystynyt to-
teuttamaan.

Nyt kun lapset ovat lentäneet pesästään ja työkuviot ovat helpotta-
neet, niin oli aika toteuttaa tuo matka.

Mukaan tälle matkalle Raijan kanssa lähti pari hyvää ystävää, jotka
olivat riittävän ”hulluja” toteuttamaan caminon.

Matka alkoi junalla Malagasta ja jatkui Madridin kautta Pamplonaan ja
sieltä taksilla Roncesvallesiin, josta se varsinen patikkamatka sitten
alkoi.

Näin Charlien enkelit (kuten Raija itseään ja ystäviään nimittää) olivat
valmiit aloittamaan tuon pitkän ja vaativan retkensä.

Matkaa oli taivallettavana 740 km, johon Raija ystävineen käytti noin
6 viikkoa.

Moni tekee tuota matkaa useammassa viikon tai kahden pätkässä lo-
miensa aikana.

Kysyin Raijalta mitä on otettava huomioon ennen matkaa ja miten sii-
hen voi valmistautua?

”Raija sanoi että hän harjoitteli kevään ja kesän aikana kotinsa ympä-
ristössä tekemällä pari kertaa viikossa 10 km:n lenkkejä, mutta on ai-
van eri juttu kävellä tuo 20 km viikossa kuin että kävellä 20 km päi-
vässä usean viikon ajan.

Vinkiksi muille hän sanoo, että ihan kylmiltään ei kannata lähteä pa-
tikoimaan.

Peruskunto olisi hyvä olla kunnossa ja pieniä kävelylenkkejä kannat-
taa tehdä ennen patikoinnille lähtöä.”

”Jalkineiksi kannattaa valita hyvät vaelluskengät, jotka tukevat jalkaa
paremmin kuin lenkkikengät.

Kevyet sandaalit kannattaa ottaa mukaan, joita voi käyttää sitten il-
lalla.”

Mitä sitten kannattaa ottaa mukaan ja paljonko sinun kantamuksesi
painoi?

”Ihan sellainen minimivarustus, sillä niitä joutuu kantamaan kokoajan
repussa ja mitä enemmän reppu painaa, sitä vaativampi retkestä tu-
lee.

Rinkan kantoa kannattaa harjoitella etukäteen, sillä vaatii totuttelua
kun painoa tulee noin 10 kiloa lisää yhdessä yössä.

Mahdollisimman kevyitä (nopeasti kuivuvia) vaatteita, fleecetakki/-pai-
ta, sadeviitta tai vastaava ja kunnolliset sukat jotka eivät hierrä.

Mukaan tietysti henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet ja mahdolliset
lääkkeet.

Matkanvarrella on apteekkeja, joista saa ostettua tarvittaessa särky-
lääkkeitä ja laastareita.”

Kuinka pitkiä matkoja kävelitte päivittäin ja kuinka yhtenäisenä poruk-
kana kävelitte?

”Päivämatkat olivat noin 20 km ja taitoimme matkaa välillä triona ja
välillä hajaannuimme kävelemään yksin.

Silloin sai olla ihan itsensä kanssa ja miettiä kaikenlaisia asioita maan
ja taivaan välillä.

Yhdessä kävellessämme vaihdoimme ajatuksia ja pohdimme elämän
tarkoitusta.

Raija sanoi, että hänen reppunsa painoi noin 8 kiloa ja vei muutamia
päiviä totutella siihen.”

Yöpymispaikat matkan varrella on joko hyväntekeväisyysjärjestöjen,
seurakunnan, luostarin tai yksityisen pitämiä.

Minkä hintaisia nuo paikat ovat ja millainen taso niissä on?

”Hinta- ja varustetaso vaihtelevat, mitään varsinaista laatuluokitusta
niissä ei ole.

Yöpyminen maksaa yleensä muutamia euroja. (5 – 7 €)”

”Ne on tarkoitettu yöpymiseen ja sängyt ovat yleensä kerrossänkyjä.

Mahdollisuus käydä suihkussa vaihtelee alberqueittan, joissain on vain
kylmä suihku ja toisissa lämmin.

Osassa majapaikoista oli myös pieni keittiö, jossa pystyi tekemään
pienen aterian.

On olemassa myös paikkoja jotka tarjoavat pientä korvausta vastaan
ilta- ja aamupalan, mutta me söimme aamupalan yleensä jossain mat-
kan varrella olleessa baarissa.”

Sää puhuttaa kaikkialla.

Miten teidän matkalla nuo sääolot olivat?

”Koko matkan aikana, joka kesti liki 6 viikkoa, satoi vain tunnin verran.

Se on todella vähän, tosin ajankohtakin oli sellainen että sateita ei niin
paljoa ole.

Talvella tehtävä vaellus on huomattavasti rankempi sääolojen suhteen.

Ei se kävely herkkua kyllä helteelläkään ole, mutta kun muistaa juoda
tarpeeksi nestettä ja tuuletella jalkoja välillä niin matka sujuu.”

Raija näyttää kuvia matkalta ja hän oli kuvannut jalkansa erään päivä-
matkan jälkeen.

Niissä oli valtavat rakot, mutta apua niihin löytyi lähiapteekista josta
hän kävi ostamassa Compeed-laastareita.

”Vaikka maasto ei ole kuin pieniltä osin vaikeakulkuista, niin silti
kannattaa varata mukaan kävelysauvat tai ainakin yksi.

Sauvat auttavat vaikeassa maastossa ja tasapainottavat kulkua esi-
merkiksi alamäissä.”

Matkalla oli myös muita patikoijia.

Kuljitteko heidän kanssa vai omassa porukassa?

”Matka taittui omassa porukassa, myös illat menivät aika pitkälle
omalla porukalla.

Joskus vaihdoimme kuulumisia toisten patikoijien kanssa, mutta olim-
me aika tiivis kolmikko.

Ehkä siinä oli syynä se, että kun olimme kolmistaan niin puhuimme
suomea, joka ehkä teki ympärillemme näkymättömän muurin jota tois-
ten oli vaikea puhkaista.

Jos matkan olisi tehnyt yksin, niin todennäköisesti kontakteja muihin
pyhiinvaeltajiin olisi tullut otettua enemmän.

Mutta en missään nimessä sano että harmittelisin tuota ”tiiviyttä”, toi-
saalta se loi sellaisen oman turvallisuuden tunteen meille kaikille.”

Majapaikoista ja sieltä lähtemisestä vielä hiukan.

Miten ne yöpymispaikat löytyvät ja mihin aikaan sieltä aamulla lähdit-
te? Ovatko alberguet turvallisia?

”Yöpymispaikat eli alberguet on merkitty reittikarttoihin ja kyllähän
ne löytyvät ilman karttojakin, sillä niiden lähistöllä pyörii myös mui-
ta pyhiinvaellusmatkan tekijöitä.”

Täältä löytyy lista Ranskalaisen tien albergueista.

”Paikat menevät kiinni yleensä illalla noin kello 22 ja aamulla on olta-
va taipaleella kello 8.

Me lähdimme usein ennen auringonnousua, ei niinkään sen vuoksi et-
tä olisimme ehtineet majapaikkaan ajoissa, vaan helteen takia, sillä
oli helpompi patikoida kun oli viileää.

Otsalamput päässä pakkasimme reppumme ja kävelimme ensimmäi-
set kilometrit ennen auringonnousua.

Me koimme kyllä nuo alberguet turvallisiksi.

Meiltä ei kadonnut (varastettu) matkan aikana mitään, mutta kuulim-
me että yhdeltä pyhiinvaeltajalta oli varastettu lompakko.”

Vaeltamassa on kaikenlaisia ihmisiä ja hygienia ei ole aina sitä luok-
kaa mitä se kotioloissa on.

Törmäsittekö te matkallanne millaisiin ”moni jalkaisiin ystäviin”?

”Monijalkaisia ystäviä oli matkanvarrella monenlaisia, mutta tarkoitat
nyt varmaan luteita.

Niihin saimme tutustua matkamme puolivälissä, kun saavuimme Gali-
ciaan jossa ilma oli kosteampa kuin alkumatkamme aikana.

Ne kävivät tekemässä tuttavuutta aina valojen sammuttua ja aamulla
laskettiin sitten puremien määrä.

Ensiapu tuolla matkalla noihin puremiin oli antihistamiini, jonka ansi-
osta niitä puremia ei kutittanut niin paljoa.

Kotiinpaluun jälkeen tuo lude-ongelma hoidettiin kuntoon ja nyt ne
ovat vain muistoissa.”

Maisemat olivat varmaan hiukan erilaiset kuin täällä rannikolla?

”Kyllä, maisemat olivat todellakin erilaiset.
 
 

Vaikka oli loppukesä, niin maisemat olivat todella vehreät.

Paikoitellen näkyi jopa koivuja, oli niin kotoinen olo.

Tuon matkan aikana huomasin kuinka vaihteleva on Espanjan luonto.

Yksi kauneimmista maisemista oli joki, joka virtasi kaupungin läpi.”

Lukijoita varmaan kiinnostaa tietää se, että miten tuota matkankulkua
kontroloidaan eli miten varmistetaan se että on kulkenut tuon pyhiin-
vaellusmatkan jalan eikä esimerkiksi bussilla?

”Matkanvarrella kerätään leimoja ”passiin”.

Leimauspisteitä löytyy yleensä kirkoista, luostareista ja jopa baareis-
ta sekä kaupoista. Noilla leimoilla sitten näytetään toteen se että olet
patikoinut kokomatkan.

Passit tarkistetaan sitten Santiago de Compostelassa, ja kun todetaan
että olet kulkenut matkan sääntöjen mukaan, sinulle annetaan com-
postela eli todistus.

Jotta tuon compotelan saa, on sinun näytettävä että olet kulkenut
ainakin viimeiset 100 kilometriä tuosta matkasta.”

Jouduitteko turvautumaan bussikyytiin kuinka monta kertaa matkan
aikana?

”Minä käytin bussia kolme kertaa.

Kerran jalkani olivat niin kipeät, että kävelemisestä ei tullut mitään,
joten menin yhden patikkavälin bussilla.

Me kaikki menimme bussilla Leonin sisääntulosta ja ulosmenosta.

Ne olivat sellaista aluetta, että katsoimme parhaaksi mennä bussilla
noiden teollisuusalueiden läpi.

Mutta muuten kyllä kävelimme koko matkan.”

Mitä muita hidasteita matkallanne sattui kuin nuo kipeät jalat?

”Minulla ja toisella ystävistäni oli noin viikon kestävä vaikea vatsa-
tauti, mutta siitä selvittiin ja matka jatkui.”

Minulle tulee mieleen noista pyhiinvaeltajista aina kampasimpukka.

Mikä tuon kampasimpukankuoren merkitys on?

”Kampasimpukan uurteet kuvaavat eri suunnista tulevia pyhiinvaellus-
reittejä, jotka päättyvät Santiago de Compostelaan.

Kun pyhiinvaellus on suoritettu kunnialla loppuun, on sinulla oikeus
kantaa kampasimpukankuorta.

Simpukka on ollut pyhiinvaeltajien tunnus jo 1100-luvulta alkaen.
 

Nyt tuo minun simpukkani on hyvässä tallessa compostelan kanssa.”

Lopuksi kysyn vielä että tekisitkö tuon matkan vielä uudelleen?

"Kyllä, mikä ettei, voisin tehdä sen jopa yksin.”

Suurkiitokset Raijalle kun jaoit kokemuksesi kanssamme.

Netistä löytyy lisätietoa Santiago de Compostelan pyhiivaelluksesta
niin suomeksi kuin muillakin kielillä.

Teksti: Niño
Kuvat: Raija Sandqvist